Kirjallisuus toden totta sivistää

Ei sitä turhaan sanota, että lukeminen kannattaa aina. Olen kyllä samaa mieltä!

Kuten olen nyt muutamassa artikkelissa jo sivuuttanut aihetta, niin jospa tämä käsittelisi pelkästään lukemista. Toisille se on täysin normaalia lukea lomalla ollessa päivässä parisen kirjaa, mutta itselle se ei sitä ole koskaan ollut. Jos hypätään muutamisen vuosi taaemmas, niin en pystynyt lainkaan lukemaan kirjoja tai muita pidempiä opuksia. Se ei suinkaan johtunut luettavan materiaalin mielenkiintoisuudesta tai hämäryydestä mitä moni aika ajoin mainitsi. Lopulta luovutin, enkä edes yrittänyt uppoutua lukemaan kirjan kirjaa. Lyhyet some tekstit, uutisartikkelit, sanomalehdet ja muut ovat aina olleet asia erikseen. Tekstin jäsentely ja otsikointi ovat aina olleet ne tärkeimmät kriteerit, joilla sain keskityttyä täysin aiheeseen.

Tilanne kuitenkin muuttui jokunen vuosi sitten kun löysin kirjan, joka oli toteutettu pitkälti vuoropuheluna ja lokimerkintöinä mielenkiintoisen aiheen kanssa. Sain jäsennettyä tekstin aivoihin jotenkin niin selkeästi ja tarina vei mukanaan. Lopulta kun sain kirjan lähes luettua, ostin samantein trilogian muutkin osat. Vaikka vuoropuhelut vähentyivät kirjasarjan seuraavissa osissa ja kappaleiden tyylit muuttuivat normaalimpaan suuntaan sain luettua jokaisen osan. Tykkäsin!

Uskon että suurimpana syynä siihen, että pystyn lukemaan nyt pidempiä aikoja kirjaa kerralla on se, että jonkinlainen keskittyminen asioihin on parantunut. Luen, ajattelen lukemaani sekä uppoudun kirjan maailmaan lukiessa, joka onkin lukemisessa kaikkein parasta. Jos kirja ei anna mahdollisuutta uppoutua sen maailmaan saa kirja useimmiten jäädä.

Useampi kirja takana

Viime vuosina olen saanut nyt luettua jo useampia kirjoja eri aiheista. Olen toki silti yhä hidas lukemaan ja useampi kirja on yhä kesken, mutta nautin silti lukemisesta. Tämän hetkiseksi suosikiksi on noussut 1900-1950 ajalle sijoittuvat kirjat. Ei sota tai ”Helsingin herra” aiheinen kirjallisuus vaan elämä jossa on hieman rosoa ja arkea. Se maailma on jotenkin vienyt mukanaan. Jotain samaistuttavaa, mutta samalla niin erillaista. Ihmisten ajatusmaailma tulevasta, odotukset, vuodenajat, omavaraisuus ja huvittelut.

Yksi kirja mihin tykästyin oli Antti Tuurin kirjoittama taidemaalari Arvid Broms:n elämänkerrallinen romaani ”Levoton mieli”. Kirja oli mielenkiintoinen ja paikoin roisi, mutta samalla herätti paikoin niin inhon kuin samaistumisen tunteita. Hän oli taiteilija joka teki elämänsä aikana monia virheitä vaikka niitä ei liiemmin myöntänyt, mutta samalla hän eli ja teki asioita rohkeasti. Kirjan lopetus oli kuvailtu niin kauniisti, että teki mieli vain sanoa ”ei tämä vielä saa loppua, haluan lukea lisää”. Mielestäni ihan hyvä merkki siitä, että kirjassa oli sitä jotain.